Tämä postaus on kaksiosaisen asuntomessupostauksen jälkimmäinen osa. Lukemista ei haittaa, jos et ole lukenut osaa 1/2, mutta, mikäli haluat edetä järjestyksessä pääset postaukseen painamalla tästä. Kuten rakentaminen, myös kodin sisustaminen edellyttää suunnitelmallisuutta, jotta arki on sujuvaa ja mahdollisimman helppoa. Teksti on kirjoitettu tästä ajatuksesta lähtöisin. Mikä tuo apua arkeen ja helpotusta tekemiseen? Lupailin aiemmin kertoa, mitkä kodin käytännöt oli erityisesti huomioitu useissa kodeissa. Kotona halutaan nyt helpotusta rutiineihin. Useasta keittiöstä löytyi päivän käynnistymisen avuksi aamiaiskaappi (kuva 1). Kaapin suosio on jatkunut jo jonkun aikaa ja se on näkynyt myös inspiradan työssä. Aamupalakaappi tarkoittaa käytännössä, että kaapin sisältä löytyvät pistorasiat siellä säilytettäville kodinkoneille, kaapin mitat sekä ovi tai ovet on suunniteltu niin, että ne tekevät kaapin käytöstä helpon, hyllyt/laatikot on harkitusti mietitty, laskutilaa on jätetty ja usein kaapissa on myös valaistus. Luonnonmukainen ja luonnonläheinen sisustus puhutteli messuilla eniten. Työpisteiden sijoittamiseen eri puolille kotia kiinnitin myös huomiota (kuva 4). Etätöiden myötä messukodeista löytyi järkevästi hyödynnettyjä tiloja, jotka muuten olisivat vaikkapa pelkästään kulkureittejä, kuten eteishallit ja yläkerran aulat. Nyt niiden tarjoamia mahdollisuuksia oli hyödynnetty aiempaa enemmän työskentelyä ajatellen. Jos papereita ja muita työtarvikkeita ei ole paljoa, melko pienikin pöytätila voi riittää työn tekemiseen. Säädeltävät pöydät, ergonomiaa parantavat tuolit ja hyvät työvalaisimet ovat tuotteita, joita tullaan varmasti enenevässä määrin hankkimaan kotikäyttöön. Messusuosikkeja Luonnonmukainen ja luonnonläheinen sisustus puhutteli messuilla eniten (kuvat 2 ja 3). Toivottavasti siitä on tullut pysyvä tapa sisustaa! Puun, pellavan, rottingin, meriheinän, sisalin, juutin sekä hampun käyttö ja hyödyntäminen asumisessa oli nähtävillä messuilla. Materiaalit näkyivät niin lampunvarjostimissa, matoissa, tekstiileissä, kalusteissa kuin värimaailmassa. Ekologisuus, kierrätys, tuunaus, käsitöiden tekeminen ja perintönä kulkevien kalusteiden käyttö tuovat sisustamiseen omaperäisyyttä ja syvyyttä, jota ei saa, jos ostaa kaiken uutena. Taide voi toimia yhtä lailla sisustamisen lähtökohtana kuin olla "piste iin päälle" kodin viimeistelyssä". Matot osana kodin sisustusta näyttäytyi messuilla edukseen (kuva 4). Matoilla voi tehdä tilasta tai jostakin sen osasta yhtenäisemmän. Matot saavat olla hyvinkin näyttäviä ja tuntua selkeästi jalan alla, olematta silti painavia ja vaikeita siirrellä. Mattojen avulla voidaan luoda pehmeyttä, kodikkuutta ja tunnelmaa. Materiaaleissa on paljon valinnanvaraa ja myös allergiaperheet voivat sen vuoksi miettiä tänä päivänä mattojen käyttämistä kotona. Taide voi toimia yhtä lailla sisustamisen lähtökohtana kuin olla "piste iin päälle" kodin viimeistelyssä. Messuilla oli taidetta sisätilojen lisäksi myös ulkona. Henkilökohtaisesti pidin paljon Ella Hällforsin luontoaiheisesta taiteesta (kuva 5), jota oli esillä Jukkatalon Tuuliassa kohteessa 14. Olen seurannut taiteilijaa jonkun aikaa ja inspirada on myös tilannut Ella K.:lta kesällä työn, josta varmasti kertoilen lisää myöhemmin. Puhuttelevin messukohteista oli kohde 38 Finnlog Hetena, joka on yksitasoinen omakotitalo (kuva 6). Talo on sisältä itsessään hieno, mutta ajatus siitä, että piha on keskellä rakennusta, tekee siitä aivan erityisen. Piha-alueen jäädessä talon keskelle, se tarjoaa suojaa ja yksityisyyttä. Sisäpiha ei ole suuren suuri, mutta se on hallitsevassa osassa myös sisätiloissa, sillä pihan suuntaan seinä on käytännössä isoa lasipintaa ja sisäpihalle on myös useita uloskäyntejä eri kohdasta kotia. Sisätiloista erityisesti saunan valaistus jäi minulla mieleen (kuva 7). Ulkotilat kannattaa ottaa osaksi arkea ja asumista Vaikka asuntomessujen piha-alueet on aivan uusia ja sen vuoksi ehkä hienoin kukoistus on vasta edessä päin, myös pihojen osalta oli nähtävillä hienoja ratkaisuja. Terasseja ja lasitusta on paljon käytössä ja pihojen valaistukseen on tehty käytännönläheistä suunnittelua. Ideoita oli saatavilla niin kasvillisuuden valinnan avuksi, kulkureittien suunnittelun osalta kuin ulkotilojen oleskelualueita ajatellen. Tänä vuonna terasseilla ei voinut olla huomaamatta ulkoaltaita, vaikka ei olisi kaikissa kohteissa käynytkään, sillä niin usean kodin terassilla oli poreallas. Tuusulan messualueella oli panostettu myös yleisiin puistoalueisiin (kuva 8). On kekseliästä, että talojen läheisyydessä olevia viheralueita voi jatkossa myös vuokrata viljelykäyttöön. Omavaraisuus tai ainakin kiinnostus viljellä itse omaa ruokaa näyttää lisääntyneen. Minulle on ollut oivallus, että niin monia kukkia ja muitakin kasveja voi hyödyntää myös ravintona. Asuntomessut on tältä kesältä päättymässä ja sulkee ovensa huomenna 31.8.2020. Ensi vuonna messut on vuorossa Lohjalla. Seuraavaksi blogissa mennään järjestämisen maailmaan, joten pysythän jatkossakin kuulolla! Minkälaisia ajatuksia postaus herätti?
3 Comments
Jansson Raili
30/8/2020 12:13:02
Ihania kuvia messuilta. Kiva palata vielä kertauksena messuille😊
Reply
Jenny Poikela/inspirada
31/8/2020 17:03:42
Mukava kuulla, että sattui mieluisia. Messukuvat on sellaisia, että niihin voi hyvin palata useaankin kertaan. Kaikkea ei millään huomaa paikan päällä, kun tarjontaa on niin paljon, mutta onneksi kuvamateriaali auttaa siinäkin :)
Reply
Leave a Reply. |
InspiradaN BlogiPostauksissa lähestytään hyvää arkea pääosin kodin järjestämisen näkökulmasta. Kategoriat
All
|