Messut merellisessä ympäristössä kuulosti hyvältä ja kyllähän asuntomessualue oli hieno tänäkin vuonna. Messualueen porttien sisällä avautui uudiskohteita toisensa jälkeen. Kontrastia käynnillä toi mahdollisuus poistua toiselta puolen aluetta portista, joka vei Loviisan vanhaan kaupunkiin. Edelleen näkyy runsaasti vaaleita koteja ja yksityiskohdissa oli käytetty paljon harkintaa. Messukodit olivat tänä vuonna vaihtelevasti sisustettuja. Joissakin oli melko keskeneräistä. Toisaalta oli nähtävillä myös runsaammin sisustettuja koteja (kuva 2). Makuuhuoneet Harmaa on saanut rinnalleen vaihtoehdoksi ja ehkä korvaajaksi beigen. Vaaleiden pintojen rinnalle tai vastapainoksi oli yhä enenevässä määrin valittu aika tummiakin värejä (kuva 4). Erityisesti sisätilojen seinissä näkyi tummia sävyjä. Makuuhuoneissa oli monenlaisia valaistus- ja valaisinratkaisuja, kuten suuria, liikuteltavia seinävalaisimia (kuva 5). Ne saattoivat olla aika korkeallekin seinään kiinnitettyjä. Vuoteen molemmin puolin oli myös voitu riippuvalaistusta (kuva 4). Verhoissa oma huomio kiinnittyi erityisesti murrettuihin sävyihin (kuva 3). Pimennysratkaisu oli haluttu useisiin koteihin ja sitä oli mietitty huolella. LASTENHUONE Lasten huoneista jäi mieleen mukavia värivalintoja (kuva 6). On myös mahdollista valita väri, joka kestää aikaa eikä sitä tarvitse miettiä uudelleen muutaman vuoden kuluttua lapsen kasvaessa. Silloin huoneiden käyttötarkoitusta voi myös helpommin muuttaa, jos vaikka työ- ja lastenhuonetta halutaan vaihtaa päittäin. Erilaiset rimoitukset ovat suosittuja niin ulko- kuin sisätiloissa. Rimoitus voi olla puun eri sävyissä tai peittävällä maalisävyllä maalattu (kuva 7). SÄILYTYS Onnistunut säilytys ja sitä kautta asuminen lähtee siitä, että se on suunniteltu huolellisesti jo alkuvaiheessa rakennusprojektia. Huomio kiinnittyi tänä vuonna keskitettyyn säilytykseen (kuva 8). Pitkiä kaapistorivejä löytyi kodinhoitotiloista, makuuhuoneesta tai eteisestä. Liukuovikaapiston alasäilytyksen hyödyistä olisi mukava kuulla niiltä kenellä liukuovien alle jätetty säilytystila on ollut jonkun aikaa käytössä (kuva 9). Voi olla, että lopulta arvostetaan yhtenäistä suljetumpaa yleisilmettä ja mahdollisuutta säilyttää suljetun oven takana myös korkeampi varrellisia kenkiä. VALAISTUS Toimiva valaistus on ehdottomasti muunneltava. Valonlähteitä kannattaa myös olla yhdessä tilassa monenlaisia. Valoa viedään sinne missä sitä tarvitaan (kuva 11). Esimerkiksi portaiden kaiteissa ne ovat myös käytännöllinen ratkaisu (kuva 10). KEITTIÖ Keittiöissä toistui yhteys olohuoneeseen. Keskeinen ja näkyvä sijainti ovat myös vaikuttaneet siihen, että halutaan enimmäkseen suljettuja säilytysratkaisuja. Saareke oli usein rajaamassa tilaa olohuoneeseen (kuva 13). Keittiöt vaihtelivat vaaleasta tummaan ja kyllä myös vihreä väri oli valikoitunut keittiön pääväriksi. Muistan nähneeni kohteessa Karpalo myös punaiset kaapinovet, mutta ne olivat kodinhoitohuoneessa. ETEINEN JA KODINHOITOHUONE Erilaiset naulakkoratkaisut kiinnittivät omaa huomiota (kuva 14). Naulakon valinnassa on iso merkitys sillä ketkä sitä käyttävät. Se vaikuttaa myös siihen mihin ja mille korkeudelle se sijoitetaan. Mieleen jäi erityisesti käytännöllinen kuraeteinen, jossa oli suihkun kohdalla yläpuolella ripustustanko. Yhdessä kodinhoitohuoneessa tarkastelin ratkaisua, jossa tanko oli kiinni näppärillä koukuilla ja sen sai haluttaessa helposti irti kaapiston alaosasta, jossa se oli kiinni. PARI KIVAA IDEAA Lopuksi vielä pari yksityiskohtaa, jotka jäi mieleen. Talo Lovisean sauna oli mukavan pelkistetty (Kuva 17). Rimoitus jatkui katosta seiniin ja lauteena oli penkki. Luonnonvaloa tilaan tuo pyöreä ikkuna.
Luontoa voi tuoda kotiin ja pihalle pienessäkin mittakaavassa ja saada upeasti esille (kuva 18). Välttämättä ei tule miettineeksi olisiko muita istutusvaihtoehtoja kuin perinteinen ruukku. Kiitos kun luit postauksen Loviisasta! Ensi vuonna ei asuntomessuja olekaan ja vuonna 2025 messuillaan Oulussa!
3 Comments
inspiradan järjestämisyhteistyöt on usein pitkiä. Tavaraa on kertynyt matkan varrella ja halutaan käydä koko koti läpi. Ollaan aloitettu järjestäminen tavaroista, jotka on asiakkaalle neutraaleja ja luopumispäätös tuntuu helpolta tehdä. Järjestäminen aloitetaan mieluusti sellaisesta kodin tilasta tai kategoriasta, jonka asiakas haluaa saada akuutisti kuntoon. Se edistää osaltaan vauhtiin pääsemistä. Tunteita ja muistoja herättävien tavaroiden aika on sitten, kun kaikki "helpommat" kategoriat on järjestetty. Elottomalla tavaralla voi olla uskomattoman suurin vaikutus sen omistajaan. Tunteita herättäviä kategorioita on laidasta laitaan ja on viime kädessä yksilöllistä mitkä tavarat nostattavat tunteita ja minkälaisia tunteet ovat. Menehtyneen läheisen tavarat, vauva-ajan vaatteet, perityt astiat kuin ihan yhtälailla vaikkapa tietyt kirjat voivat olla vaikeita käydä läpi. SUURESTI tunteita herättäviin kategorioihin tultaessa luopuminen vaatii enemmän prosessointia. Silloin auttaa, kun keskittyä ajattelua siihen miten itselle tarpeeton tavara voisi palvella ja ehkä tuottaa iloa jatkossa jossakin muualla. Hyvään tarkoitukseen lahjoittaminen on usein ollut käänteentekevää luopumispäätökseen pystymiseksi. Läheisille ja tutuille lahjoittamisen lisäksi lahjoituksia on tehty mm. näihin paikkoihin: -Museo -Päiväkoti -Kestävän kehityksen keskus -SPR Kontti -Kierrätyskeskus -Vastaanottokeskus -Toimintakeskus (kehitysvammaisten) -Help Center Ukraine Tottahan se on, että käytäntö vaatii hiukan vaivannäköä, ajankäyttöä ja selvittelyä, mutta muutoksen tekeminen on ollut kaiken vaivan arvoista. Kun luopumisen kokee mahdolliseksi, päästään mielen tasolla työskentelystä ja suunnittelusta toteutukseen. Usein lahjoittajan olo alkaa keventyä jo tässä vaiheessa. On antajalle ja saajalle hyvä asia, että tavara pääsee paikkaan, jossa sille on käyttöä. Erittäin ekologista myös!
Onnistuneeseen luopumisprosessiin kuuluu, että tavara viedään pois kotoa järjestämisen päätteeksi. Tavara, josta on päätetty luopua, mutta sitä säilytetään karsimisen jälkeen kotona, muistuttaa työn keskeneräisyydestä niin kauan, kunnes työ on saatettu loppuun. Tavaran kuljetus pois kotoa on lopulta yksi tärkeimmistä järjestämisen vaiheista. Pakattuna lähtöä odottava tavara tukkii kulkureittejä ja vaivaa ajatuksissa. Ikävintä on, jos tavara vähitellen päätyy takaisin kaappiin ja ison vaivannäön päätteeksi hautautuu komeroiden kätköihin. On siis tärkeä, että järjestämiseen varattuun aikatauluun sisällytetään myös tavaran poiskuljetus. Sovin usein asiakkaan kanssa, että minne tavaran kuljetetaan järjestämistapaamisen päätteeksi ja vien sen lähtiessäni. Tämä on ollut tosi tykätty osa järjestämispalveluita. Tavaran poistuttua tulee tilalle toimivampi arki, kevyempi mieli ja väljyyttä asumiseen. Järjestämisellä on uskomattomat hyvinvointivaikutukset! Luopumalla saa tilaa sille mitä kaipaa ja mistä unelmoi. Parasta on, kun muutoksen myötä alkaakin kaivata tilalle jotain ihan muuta kuin uutta tavaraa...
Onko sulle ajankohtaista vähentää muistoesineitä tai tavaroita, jotka herättää tunteita? Mitkä tavarat on sulle tärkeitä ja eniten tunteita herättäviä? Vapaa-aika on arvostettua ja kaivattua. Sen vuoksi kannattaa viettää laatuaikaa palauttavassa ja miellyttävässä ympäristössä. Kokosin postaukseen vinkkejä, joilla voi pienesti vaikuttaa sisustukseen tai laajemminkin mökin toimivuuteen ja tunnelmaan. 7 näkökulmaa mökin sisustukseen Selkeytä käsityksesi mökin sisustuksesta Perinteinen punamultamökki, moderni selkeälinjainen lomakoti tai vaikka mökki tunturissa saavat aikaan melko eri mielikuvia sisustamisesta. Kun syntyy selkeä käsitys ajatus oman mökin tyylistä se auttaa myös päätöstilanteissa, kun mietitään, viedäänkö tämä tavara tai kaluste mökille. Erota mökin ja kodin sisustustyyli Kannustan valitsemaan mökille erityylistä sisustusta kuin kotiin tai ainakin valitsemaan eri värejä. Ero kotioloihin verrattuna auttaa pääsemään mökkeilymoodiin ja irrottautumaan kotiarjesta. Jos kotona räsymatot ei tunnu omalta jutulta ne saattaa olla täydellinen valinta mökillä! Tiedosta kuinka vaihtelunhaluinen olet Jos haluat pitäytyä kerran valitussa värimaailmassa, ota huomioon, että mökillä käytettävät värit toimivat kaikkina vuodenaikoina. Jos mökillä ollaan vaan kesäaikaan, valitse värejä, joista nautit tuolloin. Aikaa kestävän sisustuksen ainekset löytyvät luonnosta: jos mökillä on isot ikkunat, ehkä sisätiloissa on niukasti värejä ja värisävyt tulevat ulkoa vaihdellen vuodenaikojen mukaan. Pohdi verhoja ja niiden tarpeellisuutta Verhojen tarpeellisuus jakaa aina mielipiteitä. Pienissä neliöissä valoverhot ovat sisustuksellisesti helppo ratkaisu, sillä ne eivät samalla tavalla pienennä tilaa kuin paksummat peittävämmät kankaat. Verhoilla voi myös olla käytännöllinen tehtävä. Saattaa olla tarpeen esimerkiksi saada näkösuojaa naapuriin, suojausta paahteen vuoksi tai nukkumatiloja halutaan pimentää. Vaihtoehtona voi toimia myös mökin ulkopuolelle asennettavat markiisit. Panosta valaistukseen Vie mökille valaistusta, joka on tarpeellista. Tunnelmalliseen valaisuun on saatavilla ihania helposti siirreltäviä, johdottomia valaisimia. Ladattavissa valaisimissa on usein mahdollisuus säätää valotasoa himmeästä melko kirkkaaksikin. Työtasovalaistukseen kannattaa panostaa. Ihan niin kuin kotonakin, mökillä on tarpeen nähdä hyvin esimerkiksi ruokaa laittaessa. Keskeiset kulkureitit mökkipihassa on olennaista valaista. Pihavalaistus voi illan tullen olla myös osa tunnelmavalaistusta. Vaikkapa ulkokalusteita tai käyttöastioita löytyy helposti käytettynä ja eriparisuus ei haittaa. Huomioi muunneltavuus Sää ja vuodenaika vaikuttavat siihen mitä mökillä tehdään samoin mökkeilijöiden lukumäärä. Hyviä vaihtoehtoja kalusteiden osalta ovat: -Pinottavat tuolit -Kokoon taittuvat tuolit/sivupöydät, jotka voi säilyttää koukussa seinällä -Kalusteet, joita voi käyttää sekä ulkona että sisätiloissa Myös tekstiilejä voi valita monikäyttöisyys ajatuksella. Parhaimmillaan tekstiili voi toimia esimerkiksi päiväpeitteenä, sohvan suojana, mattona tai pehmusteena ulkotuolissa. Ota mukaan kepeyttä ja huolettomuutta Mökillä sisustaessa voidaan mennä astetta rennommalla otteella. Vähän kulunut tai kauhtunut ei haittaa, mutta kotiin kelpaamattomia kalusteita ja tavaroita ei silti kannata siirtää mökkikuormaan. Mökillä on tarkoitus voida hyvin, rentoutua ja viihtyä. Kun suosii käytettyjä vaihtoehtoja ei samalla tavalla tarvitse jännittää syntyviä tahroja ja kulumista. Vaikkapa ulkokalusteita tai käyttöastioita löytyy helposti käytettynä ja eriparisuus ei haittaa. Hienot yhdistelmät voivat olla sisustuksen onnistuneimpia yksityiskohtia. Helppohoitoisuus on haluttu toive. Mökillä kannattaa luoda puitteet ja nähdä vaivaa sen eteen, että esimerkiksi viikonloppupiipahduksella on helppo asettua olemaan. Kukapa ei arvostaisi, että perille tullessa on käyttövalmista.
Antoisia mökkeilyhetkiä! Ps. Voit myös kuunnella mökkeilyaiheisia jaksoja Tavaratasapainoilua podcastista. Jaksot "Mökin tavarapaljous" ja "Mökkiekstra-miten luoda miellyttävä mökkeilykokemus?" ovat kuunneltavista inspiradan kotisivuilta kohdasta podcast sekä Spotifysta ja Suplasta. Pääset kuuntelemaan podcastia tästä: www.inspirada.fi/podcast.html Yhteistyö asiakkaani Paulan kanssa on kestänyt useamman vuoden. Tällä kertaa järjestäminen ja sisustaminen kohdentui makuuhuoneeseen. Makuuhuonetta oli järjestetty kertaalleen aiemmin. Tuolloin Paulalle jäi hautumaan, tarvitseeko hän tiettyjä tavaroita. Nyt oli tullut sopiva ajankohta palata niiden pariin. Paula päätyi lopulta luopumaan suuresta tavaramäärästä. Osan hän toimitti itse Ukraina-apuun ja minä vein autolla tavaraa toisaalle lahjoitettavaksi. Esimerkiksi käyttämättömäksi jäänyt painopeitto meni myyntiin. Sisustamisen edetessä Paula lahjoitti myös kalusteita. Luopumalla ylimääräisestä saatiin tilalle toivottua tilantuntua ja kaappeihin väljyyttä. Säilytystä voi häivyttää Makuuhuoneessa oli ennen muutosta erilaisia ja erikokoisia säilytyskalusteita. Makuuhuone on edelleen keskeinen kodin säilytyspaikka, mutta säilytystä on kohdennettu. Kaapeissa on hyvin tilaa vaatteille, urheiluvälineille, käsityötarvikkeille, kausitavaralle, liinavaatteille, kengille ja matkalaukulle. Muutoksella saatiin helppoutta arkeen. Parhailla paikoilla ovat päivittäin käytössä olevat vaatteet. Paulan kotona tämä paikka on keskellä huonetta sijaitsevassa kaapistossa. Hyvä valaistus ja kaapin ovessa oleva peili tuovat osaltaan sujuvuutta. Paula: Tuntuu, että lopulta asiat tapahtui ihan yhtäkkiä. Ihanaa!” Liinavaatteiden ja laukkujen säilytys uusiksi Omaan järjestämisfilosofiaani liittyy ajattelu, että helpotetaan säilytystä näköaistin avulla. Järjestäessä hahmotellaan tavara helposti nähtävillä oleviksi kokonaisuuksiksi ja riittävän väljästi. Tarvittaessa on vielä mahdollista korostaa ja helpottaa löytämistä ja palauttamista nimikoinnilla. Tällä kertaa kuitenkin toteutettiin Paulan toiveen mukainen kokeilu, jossa pussilakana, tyynyliina ja aluslakana rullataan yhdeksi rullaksi. Näin on mahdollista säilyttää saman sarjan settiä yhdessä ja säilytystapa vie vähän vain vähän tilaa. Reissuun lähtiessä rullaan voi lisätä vielä yöpuvun! Laukkujen säilytys on hajautettu käyttötarkoitusten mukaisesti. Käyttölaukuille luotiin loogiset omat paikat. Juhlalaukut siirrettiin samaan yhteyteen juhlavaatteiden kanssa ja matkustamiseen liittyvä matkalaukku ja toilettipussukka saivat oman erillisen säilytyspaikkansa vähän syrjempää. Erityisenä toiveena oli saada vaimennusta äänimaailmaan. Millaisia sisustusmuutoksia tehtiin? -Erityisenä toiveena oli saada vaimennusta äänimaailmaan. Ratkaisuksi valittiin kokolattiamatto ja kaappirivi ”blokkaamaan” äänimaailmaa naapurin kanssa yhteisen seinän puolelle. -Paula halusi rauhallisen ja ilmeeltään vaalean sisustuksen, joka sopii yhteen muun kodin kanssa. -Valaistusta lisättiin tuntuvasti. Kaappivalaisimia voi taivuttaa haluttuun suuntaan, joten valo saadaan kohdennettua sinne missä sitä tarvitaan. Lukuvalo on vielä harkinnassa. Sisustaessa mitoilla on suuri merkitys. Esimerkiksi säilytyskaapistojen eteen oli tärkeä jäädä tilaa. Kaappien ovien on mahduttava aukeamaan kunnolla. Tilantuntu kannattaa maksimoida. Stailaus viimeisteli tilan tunnelman Kodin stailauksessa tilan valaistus korostaa sen parhaita puolia. Yksityiskohdat ovat keskeisessä osassa. -Lyhty kynttilöineen on melkein vuodenajasta riippumaton toimiva keino luoda tunnelmaa. Kesähelteellä se ei kyllä toimi (testattu!). Makuuhuoneeseen löytyneen lyhdyn väri on minusta ihastuttava! -Kotoisuutta tuo Paulan käsityö. Valmistumassa oleva villapaita korissa on kaunis yksityiskohta. -Tilasta toiseen helposti liikuteltava kevytrakenteinen tarjotin on hyvä katseenvangitsija ja toimii yhteen rottinkijakkaran kanssa. -Viimeistelty ilme voi ulottua myös vaatekaapin sisälle. Kauniisti viikatut vaatteet ja säilyttimet voivat olla iso piristys kauneutta arvostavalle. Miten Paula on kokenut yhteistyön ja muutoksen? ”Pitkään haaveilin järjestyksestä, että joka paikka ei olisi tavaraa täynnä. Toiveena oli saada selkeyttä. Nyt on helpompi hengittää ja siivouskin on helpompaa. Tavaroita ei nyt tarvitse etsiä ja pukeminen on helppoa. Järjestys pysyy nyt ihan eri tavalla. Ehdottomasti suosittelen Jennyä. En ole päivääkään katunut palvelun käyttämästä, vaan päinvastoin tämä on ollut rikasta aikaa. Olen aina odotellut meidän tapaamisia. En aluksi aikonut koko kotia käydä läpi, mutta innostus kasvoi matkan varrella. Ehdottomasti kannattaa käyttää palvelua, jos sille on tarvetta. Palvelun käytön voi lopettaa heti, kun haluaa. Omaa mieltäkin sai käytyä läpi. Yhteistyö on alkanut poikia lisää hyviä asioita. Rohkaistuin käsitöitäkin tekemään. Olen myös alkanut kiinnittää enemmän huomiota terveyteen. Olen niin onnellinen, että sain järjestettyä kodin kuntoon! Kaapit ja mattokin on huippujuttuja. Tuntuu, että lopulta asiat tapahtui ihan yhtäkkiä. Ihanaa!” Kiitos Paulalle ihanasta yhteistyöstä ja kiitos sinulle kuin luit postauksen!
Ps. Tästä Paulan ja minun työskentelystä käytiin tekemässä myös lehtijuttu, joka ilmestyy Kotitalolehdessä elokuussa. Muita aiheeseen liittyviä postauksia esimerkiksi: -miten onnistua makuuhuoneen muutoksessa -viisi asiaa jotka asiakastyö on vahvistanut Tällä kertaa avaan ammattijärjestäjän työtä asiakkaalta tulleen palautteen avulla. Havainnollistan järjestämistä myös kuvilla eri työvaiheista. Asiakkaani oli pitkään miettinyt, että haluaisi toteuttaa itseään maalaamalla ja oli unelmoinut siitä, että saisi maalauspisteen kotiin. Päätimme ottaa tämän unelman toteuttamisen yhdeksi työskentelyn tavoitteeksi. Postauksessa on kuvattu maalauspisteen etenemisen vaiheita lopputulokseen asti. inspiradan asiakkaat ovat monen ikäisiä ja voivat olla yhtä lailla yksin asuvia, lapsettomia pariskuntia kuin lapsiperheitä. Ammattijärjestäjäpalvelun käyttämiseen on monia eri syitä. Palvelu voi olla tarpeen elämänkriisien yllätettyä, muuton vuoksi, kuolinpesän tavaroiden läpikäymistä varten tai kiireisen elämäntilanteen vuoksi. Ylimääräistä kuormitusta voi tulla arkeen myös sen vuoksi, että asiakkaalla on todettu sairaus tai muu toimintakykyyn liittyvä vaikeus. Lue miten työskentely eteni vanhemman kanssa, jolla oli yhteistyön alkaessa ADHD-tutkimukset kesken. Asiakaspalaute vanhemmalta, jolla on diagnosoitu Adhd: ”Olen pystynyt kodin järjestyksen suhteen sellaiseen tasoon mihin en olisi yksin pystynyt. Diagnosoimaton ADHD on aiheuttanut monenlaista kaaosta, ja kaaokseen on vaikea tarttua. Jennyltä on voinut katsoa mallia, miten tilanne otetaan haltuun. Kun näkee, että asiat tehdään nyt näin, voi prosessoida. Yksin järjestäessä aloittamisen vaikeus ei ole poistunut, joskin diagnoosin saamisen ja lääkityksen aloittamisen jälkeen se on helpottanut. Tiedän nyt kuitenkin, että pystyn selättämään tilanteen, kun olen jo usein onnistuneesti niin tehnyt. Kellotus, jossa pidetään taukoja 25 minuutin välein, on ollut tärkeässä osassa työskentelyä. Tulokset ovat olleet huomattavat! Järjestyksenpito kotona on ollut todella hankalaa. Arjen hallinta paranee, kun tavaroille on omat paikat. On helpottavaa, kun tavaran voi välittömästi käytön jälkeen palauttaa tiettyyn paikkaan. Tavara myös löytyy tietystä paikasta, kun sitä tarvitaan. Tähän liittyy vahvasti, että tavaroiden paikat on nyt nimetty. Niinkin pieni asia voi vaikuttaa kuin, että tavara säilytetään avohyllyssä. Esimerkiksi meidän perheessä on eteisessä avoin naulakkosysteemi, jossa ei ole ylimääräisiä juttuja. Eteisessä ei voisi olla liukuovisäilytystä. Samoin olohuoneessa ei voisi olla ovellista kirjahyllyä. Asioiden on tärkeä sujua mahdollisimman helposti. Esimerkiksi Aku Ankat voi lukemisen jälkeen nakata niille varattuun koriin. Mitä helpompi ratkaisu sen parempi. Mitä vähemmän esteitä sen parempi. Unelmavaatehuoneessani olisi pitkä tanko vaatesäilytykselle. Se mitä ei voisi ripustaa tangolle nakattaisiin säilytykseen tangon alapuolella oleviin koreihin. Ehkä sellainenkin unelma vielä yhteistyön aikana toteutuu. Ammattijärjestäjän käyttäminen kodin ja arjen järjestykseen saamiseen on helpottanut kovasti lapsiperhearkea, ja nyt yhdessä lääkityksen kanssa arki on muuttunut paljon helpommaksi. Olemme pystyneet myös paremmin muokkaamaan kotiamme siten, että aistiyliherkillä lapsillammekin on kotona helpompi olla ja toimia.” Asiakaspalautteen antaneen perheen kanssa on järjestetty yhdessä suurin osa kodin tiloista. Välillä molemmat vanhemmat ovat osallistuneet ja ollaan järjestetty kolmestaan. Joillakin käynneillä on ollut mukana myös joku lapsista. Miten eri työvaiheista selvitään? Riippumatta siitä onko erityistä tuen tarvetta, pilkkominen pienempiin osiin helpottaa tekemistä ja auttaa ajatusten hahmottelussa. Asiakas helpottuu, kun tilanne tuntuu monimutkaiselta ja ymmärtää saavansa tilanteeseen tukea ja ohjausta. Kotia järjestäessä käydään läpi monta työvaihetta ennen kuin on valmista: tavaraa karsitaan, tilan toimintoja ja tavaran paikkoja hahmotellaan, tavaraa lajitellaan ja kategorisoidaan. Joskus eri vaiheisiin palataan uudelleen. Voi esimerkiksi olla, että on tarpeen karsia uudelleen, vaikka karsimisvaihe olisi kertaalleen tehty. Työvaiheet voivat toistua myös tilan sisällä, jos huoneessa on useita toimintoja. Havainnollistan esimerkin avulla tilannetta. Perheen kotiin toteutettiin yläkertaan muutos, jossa toivottiin tilaa leikille, lukemiselle, oleilulle, yökyläilylle ja maalaamiselle. Tilaa järjestäessä käytiin läpi niin kodin tärkeitä papereita, leikkikaluja kuin kirjoja ja maalausvälineitä. Muutoksen jälkeen hyvän kokoisessa yläkerran oleskelutilassa on lukunurkka, jossa on kirjoja ja keinutuoli. Leikeille on reilusti lattiatilaa. Nyt voi turvallisesti leikkiä vähän villimpiäkin leikkejä ja toisaalta oleilla ja levätä. Maalauspiste vie oman osansa tilasta. Kuvaan seuraavaksi maalauspisteen perustamisen vaiheet tarkemmin. Kuvat on julkaistu asiakkaan luvalla. Maalauspisteen toteutuksen vaiheet Tilassa oli käyty ennenkin yhteistyön eri vaiheissa, joten se oli minullekin ennestään tuttu. Sieltä oli haettu esimerkiksi säilyttimiä muihin kodin tiloihin. Nyt oli aika selkeyttää tilan käyttötarkoitus, karsia turha tavara ja ylimääräiset kalusteet. Ihan aluksi kartoitettiin mitä tilassa on. Kokosimme toiveet yhteen ja tilan käyttötarkoitusta hahmoteltiin. Omassa työotteessani painottuu vahvasti tilasuunnittelu. Tavoitteena on myös asiakkaan tyyliin sopiva lopputulos. Tilan toimintoja suunniteltaessa päätettiin siirtää maalauksessa käytettävä pöytä toiselle puolelle huonetta. Pöydän viereen huoneen nurkkaukseen jätettiin tilaa perheen äidin tarvitsemalle maalaustelineelle, jonka hän oli löytänyt käytettynä. Maalausnurkkauksen yhteyteen suunniteltiin myös avonainen säilytysratkaisu seinällä olevaan syvennykseen (ei näy kuvissa). Maalamisen aloittamisen esteet haluttiin poistaa. Tarvikkeiden tulisi olla helposti saatavilla ja tilan käyttövalmiina. Maalaamisesta ja sen aloittamisesta haluttiin mahdollisimman helppoa. Maalata voisi jatkossa inspiraation syntyessä. Kun pöytä on valmiiksi suojattu ja sen päällä on vain tarpeellinen, lastenkin on helppo maalata eikä toteutus vaadi monia valmisteluvaiheita. Valmis lopputulos on rauhallinen. Keskeneräisiä taulupohjia on mahdollista säilyttää takapuoli ylöspäin. Tilan viimeistelivät kierrätyslöytönä tehty VM carpet matto ja kotoa ennestään löytyneet valkoiset verhot. Toivottavasti postaus selvensi osaltaan ammattijärjestäjän työtä. Ehkäpä sait jonkun käyttökelpoisen idean omaan arkeesi? Kommentoi mitä ajatuksia sinulla heräsi. Autan mielelläni kotisi järjestämisessä paikan päällä tai etäyhteyden avulla.
Mukava kun luit postauksen! KonMari-menetelmä on yksi tapa järjestää kotia. Kirjassaan ”Siivouksen elämänmullistava taika” Marie Kondo kuvaa tarkasti kuinka menetelmää käytetään. Nyt kun Kondolta on jälleen ilmestynyt uusi kirja, on hyvä palauttaa mieleen mistä kaikki aikanaan lähti liikkeelle. Olen valinnut postaukseen 8 kysymystä, joita kotia järjestävät usein miettivät. Kysymysten alle on kirjattu ensin KonMari-menetelmän vastaus ja perään näkemykseni ammattijärjestäjänä. Saat vastaukset näihin kysymyksiin: -Mitä merkitystä on kodin järjestämisellä? -Miten tulee suhtautua järjestämiseen, jos ei asu yksin? -Kuinka kauan koko kodin järjestämiseen varataan aikaa? -Missä järjestyksessä tavara otetaan tarkasteluun? -Miten tavaraa kannattaa säilyttää? -Miten suhtautua lahjaksi saatuun tavaraan? -Pitääkö muistaa jokaikinen omistuksessa oleva tavara? -Mikä tulisi suhtautua ostamiseen? Mitä merkitystä on kodin järjestämisellä? -Kodin järjestäminen voi olla elämän tilannekatsaus. Itsevarmuus ja itseluottamus paranevat kotia järjestäessä. Oma harkintakyky ja päätöksentekotaito kehittyvät tavaraa läpikäydessä. Kodin järjestämisen avulla voi oivaltaa mistä oikeasti pitää ja esimerkiksi suhtautuminen omaan työhön voi syventyä. -Oma kommentti: Kotia järjestäessä oppii itsestään. Koko oman kodin järjestäminen on kasvukokemus. Kotia järjestämällä voi edistää omia unelmia, lisätä elämänlaatua ja hyvinvointia monella tavalla. Miten tulee suhtautua järjestämiseen, jos ei asu yksin? -Ensimmäinen askel on paneutua omaan roinaan. Yhteiset tilat voi jättää viimeiseksi. Halu huomauttaa toisen epäsiisteydestä on yleensä merkki siitä, ettei ole pitänyt huolta omasta tilastaan. -Oma kommentti: Ammattijärjestäjäkoulutuksesta itselläni jäi mieleen kuinka omalla tekemiselle voi saada puolison mukaan. Kun ei odota kiitosta, mutta säteilee tyytyväisyyttä järjestämisen edetessä, se voi riittää ja saada puolisonkin innostumaan omien tavaroiden järjestämisestä. Järjestämällä tehdään varmasti samalla tilaa myös onnellisuudelle. Kuinka kauan koko kodin järjestämiseen varataan aikaa? -Konmari-menetelmässä muutos tehdään nopeasti, noin kuudessa kuukaudessa. Kun tekee muutoksen nopeasti, asenne muuttuu kerralla eikä tämän jälkeen tarvitse enää järjestää kotia uudestaan. Järjestämisen ja järjestyksen luomisen tulee tapahtua nopeasti, koska järjestyksen luominen ei ole elämän tarkoitus. -Oma Kommentti: On hyvä asettaa aikaraja tekemiselle. Oma kokemus on, että esimerkiksi kodin koko, asukkaiden määrä, elämäntilanne ja elämäntapahtumat vaikuttavat siihen kauanko aikaa lopulta menee. En itse usko ajatteluun, että koti tarvitsee järjestää vain kerran. Esimerkiksi perityn tavaran tulo kotiin, muuttotilanne tai sairastuminen voivat saada aikaan kodin uudelleen järjestämisen tarpeen. Myös elämänkaaren eri vaiheissa, kuten työelämästä eläkkeelle siirryttäessä on yleensä järkevää järjestää isommin koko koti. Missä järjestyksessä tavara otetaan tarkasteluun? -KonMari-menetelmässä edetään tavaralajeittain ja tarkassa tietyssä järjestyksessä. Tunne- ja muistoesineet suositellaan käymään läpi viimeiseksi. Tarkoitus ei ole keskittyä poisheittämiseen. Marie Kondon mukaan on olennaista ymmärtää valita ensin ne tavarat, jotka haluamme pitää eikä valikoida niitä, joista haluamme eroon. -Oma kommentti: Ammattijärjestäjän työssä etenen asiakkaan toiveiden mukaisesti. Voidaan aloittaa siitä mikä akuutisti vaatii läpikäyntiä ja järjestämistä. Yleensä järjestämisessä edetään huone tai tila kerrallaan. On hyvä käytäntö valita ensin tavarat, jotka halutaan säilyttää. Ammattijärjestäjänä näen työssäni tilanteita, jossa tavaraa on kodissa kerroksittain ja valtavasti. Silloin voidaan päätyä asiakkaan kanssa siihen, että karsitaan ensin tavaraa, joka lähtee roskiin ja kierrätykseen. Miten tavaraa kannattaa säilyttää? -Vierekkäin pystyssä säilytys on vahvaa Marie Kondo-ajattelua. Kondo panee jopa läppärin pystyyn hyllylle kirjojen viereen. Hän kirjoittaa, että pinotessa alimmaisena olevat tavarat kärsivät ja käytännöllisesti katoavat. -Oma kommentti: Pystyssä ja vierekkäin säilytys on hyvä lähtökohta. Pinoaminen johtaa usein siihen, että alimpana oleva jää käyttämättä. Ammattijärjestäjän työssä kuuntelen asiakkaan tarpeita. Esimerkiksi jos asiakas tykkää viikata vaatteita ne saadaan pienempään tilaan pystyviikkaamalla. Jos asiakas ei oikeasti tule arjessa vaatteita viikkaamaan on löydettävä muita toimivia säilytysratkaisuja. Miten suhtautua lahjaksi saatuun tavaraan? -”Lahjan tarkoitus on tulla vastaanotetuksi. Lahja ei oikeastaan ole esine vaan keino ilmaista toiselle ihmiselle tunteita.” Lahjanantaja ei varmasti toivo lahjaa säilytettävän velvollisuudentunnosta. ”Kiitä lahjaa siitä ilosta, jonka se sinulle soi kun sait sen.” -Oma kommentti: Ammattijärjestäjänä kannustan ajattelemaan, että se on nyt sinun tavarasi jonka aikanaan olet lahjaksi saanut. Omistaja päättää ja on vastuussa omistamastaan tavarasta. Velvollisuuden tunnosta ei kuulu omassa kodissa säilyttää mitään. Jos kodissa on monta asukasta on usein tehtävä kompromisseja. Pitääkö muistaa jokaikinen omistuksessa oleva tavara? -Marie Kondo on sitä mieltä, että on mahdotonta muistaa joka ikinen omistamansa tavara, vaikka kuinka yksinkertaistaisi säilytysratkaisuja. -Oma kommentti: Ammattijärjestäjänä tämä asia on usein ollut mietinnässä. Erityisesti, että minkä verran voimme muistaa ja minkä verran on syytä muistissa pysymisen vuoksi vähentää tavaraa? Toimivaksi ratkaisuksi on osoittautunut, että tarpeettoman karsimisen jälkeen luodaan tavaroille loogisia säilytyspaikkoja. Silloin löydämme varmimmin myös tavaran, jonka tiedämme omistavamme, mutta emme vain muista missä sen on. Miten tulisi suhtautua ostamiseen? -Tähän kohtaan tarvitsin KonMari konsultin apua. Kirja on ilmestynyt jo vuonna 2015 ja siinä kehotetaan mm. hyödyntämään säilyttiminä kenkälaatikoita ja Apple-laitteiden pakkauslaatikoita. Kirjan ilmestymisen jälkeen Marie Kondo on perustanut verkkokaupan, jossa myy kodin tavaraa koriste-esineistä keittovälineisiin ja erilaisiin säilyttimiin. Monet ovat olleet yllättyneitä verkkokaupan perustamisesta ja olin sitä itsekin. Suomalainen sertifioitu KonMari konsultti Jarna Papinniemi kertoi, että KonMari-menetelmän mukaan ostaminen ei ole väärin, jos se on perusteltua. Ostostilanteessa on hyvä tietää tarkasti mitä etsii. Elämää on hyvää tarkentaa pitkin matkaa. Tavaran ostaminen ei siis ole kiellettyä. Ei tarvitse tyytyä siihen mitä sinulla on, on lupa tehdä elämästä sellaista, jonka haluaa sen olevan. Kannattaa kuitenkin olla tarkka siitä mitä elämään tuo. -Oma kommentti: Kannustan työssäni hyödyntämään olemassa olevaa. Uuden ostaminen ei ole pääasia. Tarpeeseen ostaminen on järkevää, silloin kun tavara tukee omaa arkea ja hyvinvointia. Tavara ei saa olla taakka, vaan sen on tarkoitus olla hyödyksi, avuksi ja iloksi. Tavaraa voi ostaa myös käytettynä. Itselle tarpeetonta voi kierrättää käyttöön jollekin toiselle ja ehkä saada siitä samalla vähän rahaa. Tässä oli muutama poiminta KonMarin maailmasta. Lisää aiheesta voit kuunnella Tavaratasapainoilua podcastista. Blogitekstin lopussa on suora linkki podcast-jaksoon nimeltä Katsaus KonMari menetelmään.
Tähän loppuun vielä pari sitaattia kirjasta: ”Kodin järjestämisen pitäisi pohjimmiltaan olla toimitus, jossa palautetaan asukkaiden, heidän tavaroidensa ja asunnon välinen tasapaino”. ”Olen vakuuttunut siitä, että kodin järjestäminen on paras tapa houkutella onni kääntymään puolelleen.” Omassa työssäni näen miten voimaannuttavaa on nähdä oman järjestämisen tulokset. Nykyajan yhteiskunnassa on esimerkiksi työelämässä paljon tehtäviä, joissa vaikuttavuuden ja tulosten näkeminen on melko vaikeaa. Tämänkin vuoksi kotia järjestäessä heti näkyvä muutos, onnistumisen tunteet ja ajatus "minä tein tämän" voivat tuntua älyttömän hyvältä. Mielelle tekee hyvää päästää irti vanhasta, tarpeettomasta ja siitä mikä tuntuu olevan liikaa. Järjestämällä tehdään varmasti samalla tilaa myös onnellisuudelle. Olipa kyllä mukava pohtia yhtäläisyyksiä ja eroja menetelmään, joka on inspiroinut omaa työtä! Oletko sinä KonMarittanut elämääsi? Mitä tykkäät KonMarista? Blogiteksti julkaistu kategorioissa: järjestäminen ja hyvinvointi Tästä voit klikata Tavaratasapainoilua podcastin KonMari-jaksoon: open.spotify.com/episode/0PqRb5GVWywpwCdJBebtGs?si=ce6cbcd17566451b Tästä pääset lukemaan suositun postauksen: mita-tarkoittavat-materialisti-kerailija-ja-hamstraaja.html Jos haluat tietoa kodin papereiden järjestämisestä pääset lukemaan tästä: kodin-paperit-jarjestykseen-syita-jarjestaa-ja-vinkkeja-kuinka-onnistut.html Työssäni sisustajana ja ammattijärjestäjänä olen paljon tekemisissä käytetyn tavaran kanssa. Kierrättämällä voidaan tehdä hyvää ja lisätä hyvinvointia. Itselle tarpeeton tavara kannattaa päästää kiertoon sitä tarvitsevalle. Kun tavaraa on kotona sopivasti siitä on iloa, tavara on arjessa apuna ja helpottaa toimimista. Vastaavasti kun on tarve tehdä hankintoja on havahduttu vaihtoehtoon, että tavara voi löytyä käytettynä. Tällainen ajattelu on ilmastotekoja parhaimmillaan. Postauksessa käsitellään aluksi tavaran arvoa ja sen määrittymistä. Saat myös tietää muun muassa: -Ottaako kukaan enää vastaan kirjoja? -Onko kodissasi arvokkaita sarjakuvia? -Mitä tehdä perityille vanhan ajan kestäville pitsilakanoille ja pöytäliinoille? -Miten vinyylilevyjä voidaan kierrättää? Huutokauppa on olennainen toimija käytetyn tavaran markkinoilla. Syksyllä Suomen ammattijärjestäjien jäsenpäivillä kuultiin Helanderin huutokaupan Mika Sirénin puheenvuoro otsikolla ”Heitätkö roskiin aarteita?”. Sirén on työskennellyt pitkään käytetyn tavaran parissa ja toimii samalla huutokauppameklarina. Olen koonnut postaukseen puheenvuoron pääkohtia. Kiteyttäminen ei ollut helppoa, koska puheenvuoro oli niin mielenkiintoinen, mutta olen yrittänyt tiivistää keskeisiä kohtia. Voit lukea minkälaisesta tavarasta huutokauppa on kiinnostunut, mitä suomalaiset ostavat juuri nyt, mitä huomioida ostettaessa huutokaupasta ja miten toimia myytäessä tavaraa. Suhtautumisemme määrittelee tavaran arvoa Meillä jokaisella on oma tapa lähestyä tavaraa. Viime kädessä tavarasuhde riippuu yksittäisestä tavarasta. Tavara voi olla arvokasta monella tavalla. Siinä vaiheessa, kun karsitaan tavaraa tulee päätettäväksi mikä tavara on myyntikuntoista ja mikä kierrätetään muulla tavalla. Etenkin kun harkitaan tavaran myymistä, tullaan miettineeksi mitä se maksoi uutena. Se on tapa lähteä liikkeelle hinnan asettelussa, mutta sillä on usein vähän merkitystä lopputuloksen kannalta. Käytetyn tavaran arvo voi vaihdella isosti. Joskus sillä ei ole juuri taloudellista arvoa. Jos tavaralle löytyy paljon ostajaehdokkaita, arvo voi nousta hyvin suureksi. Hyvin harvoin on mahdollista todeta, että tavara on käytettynä uuden hintainen tai jopa arvokkaampi kuin uutena. Myyntipaikka ja myyntitapa vaikuttavat osaltaan tavarasta saatavaan hintaan. Tavara, jolla tunnearvoa on meille eri asemassa kuin muu tavara. Tunnearvoa on vaikea mitata rahassa, koska tavara on omistajalleen tärkeä ja edustaa muistoja. Luopumistilanteessa auttaa tavarasta puhuminen. Kun on sisäistetty, että tavaraan liittyvää tarina jää elämään ilman tavaran omistamista myös luopuminen helpottuu. Kaikessa käytetyn tavaran hinnoittelussa on avuksi perehtyä mitä vastaavista tavaroista on aiemmin maksettu, mutta erityisesti tunne- ja muistoesineitä myytäessä tietoa kannattaa hyödyntää. Tavaran roskiin heittäminen voi tuntua vaikealta, vaikka se olisi huonokuntoista ja rikkinäistä. Tiedetään, että luopumista helpottaa, jos se voidaan myydä tai lahjoittaa. Tavarasta saatava rahallinen korvaus edesauttaa luopumishalua. Tavaran lahjoittamisesta hyvään tarkoitukseen puolestaan tulee hyvä mieli. On mukavaa tuntea, että voi olla avuksi lahjoittamalla tavaraa. Samoin sillä on iso luopumista helpottava merkitys, jos luopumista harkittaessa tiedämme kuka tai mikä taho lahjoituksen vastaanottaa. Lähes jokainen asiakkaani on halunnut lahjoittaa minulle jotakin. Olen aina hyvin otettu tästä eleestä, mutta kieltäydyn lahjoituksista, koska olen ammattilaisen roolissa auttamassa asiakastani. Myös Suomen ammattijärjestäjien eettisissä ohjeissa on todettu, että ammattilaiset eivät ota asiakkaalta vastaan lahjoituksia. Tällä hetkellä asiakkaani lahjoittavat eniten tavaraa Suomen Punaisen Ristin Kontille ja Ukrainan kriisin uhreille. Tavaraa voi tarjota moneen paikkaan Listasin postaukseen muutamia usein asiakastyössä toistuvasti vastaan tulleita tavarakategorioita, joita on voitu säilyttää pitkäänkin eri syistä. Joillakin tavaroilla on tunnearvoa, joten niitä on säilytetty sen vuoksi. Joidenkin tavaroiden arvo on ollut epäselvä eikä niille tämän vuoksi oikein ole osattu miettiä sopivaa ottajaa tai ostajaa. Yksi syy säilyttää tavaraa vuodesta toiseen on, että sitä on niin paljon. Tavarapaljous on saanut empimään ja lopulta tavarat ovat jääneet paikoillleen. Muun muassa näitä mietitään usein: -Kirjat ”Ottaako kukaan vastaan kirjoja?” Kirjoja luetaan edelleen paljon ja otetaan tällä hetkellä mielellään vastaan esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin kierrätystavarataloissa. Siistit, ehjät ja muut kuin 1970-1990-lukujen tietokirjasarjat kiinnostavat edelleen käytetyn tavaran ostajia. Kirjan pitää olla aivan todella erityinen, että se kaupataan huutokaupassa. Esimerkkinä Tuntemattoman sotilaan ensimmäinen painos tai hyvä taidekirja. Myyntiin huutokaupassa sopivat myös 1600-1800-luvulta olevat kirjat. -Sarjakuvat ”Onkohan meidän kodissa arvokkaita sarjakuvia?” Kodeissa on paljon erilaisia sarjakuvia ja niitä luetaan edelleen. Enimmäkseen ne eivät ole valtavan arvokkaita, mutta niitä otetaan vastaan lahjoituksena ja myydään jatkuvasti kirpputoreilla. Huutokaupan näkökulmasta Aku Ankka ja muut 1950-luvulta peräisin olevat sarjakuvat ovat arvokkaita. Aku ankkojen, jotka ovat 1960-luvun lopulta tulee olla tosi hyvä kuntoisia. Tex Willereistä kerätään tällä hetkellä pitkiä kapean mallisia. Voi olla, että aikanaan 1970-lukujen Aku Ankoista tulee arvokkaita. Niiden hinta tulee määrittymään sen mukaan, kuinka paljon niitä on myöhemmin jäljellä. Ne ovat sitä arvokkaampia mitä vähemmän niitä on saatavilla. -Tekstiilit ”Mitä tehdä perityille vanhan ajan kestäville pitsilakanoille ja pöytäliinoille?” Tekstiileissä jälleenmyyntiarvoa huutokaupassa on esimerkiksi Marimekon vanhoilla pellavaliinoilla, ylipäätänsä arvostetut merkit kiinnostavat ostajia. Vanhoja pitsilakanoita kaupataan huutokaupassa myös erinä. Finlaysonin myymälät ottavat tällä hetkellä jossakin määrin vastaan pussilakanoita ja farkkuja. Tekstiilijätteeksi voi viedä huonokuntoisia liinoja ja lakanoita ja kirpputoreilla voi myydä hyväkuntoisia tekstiilejä. Hyväkuntoisia tekstiililahjoituksia otetaan vastaan myös Ukrainan kriisin uhreille. Eläinsuojat ottavat ajoittain vastaan tekstiilejä. -Vinyylilevyt ”Minne näitä kannattaa tarjota?” Vinyylilevyillä on aktiivinen oma keräilijä ja käyttäjäkuntansa. Käytettyjä levyjä voi tarjota divareihin, levykauppoihin, viedä kierrätyskeskukseen tai myydä kirpparilla. Huutokaupassa esimerkiksi Vesa-Matti Loirin levystä, jossa kansikuvassa on siivet, maksetaan useita satasia. Usein vinyylilevyistä tehdään eriä. Voi olla, että ostaja hankkii koko erän jonkun yksittäisen levyn takia. Huutokaupassa esinettä ei yleensä laiteta myytäväksi erässä, jos sen arvo on itsessään 100e. -Lelut ja pelit ”Mitkä lelut on arvokkaita?” Kirpputoreilla lasten lelut ja pelit ovat melko hyvin liikkuvaa tavaraa. Suurta voittoa niillä ei useimmiten tehdä, mutta tässäkin on poikkeuksia. Joitakin leluja kerätään ja niistä maksetaan käytettynä hyvin. Huutokauppamaailmassa arvossa ovat tällä hetkellä mm. 1950-luvun peltilelut. Batman auto 1960-luvulta laatikon kanssa, jossa on mukana ohje mukana, on arvokas. Videopelejä myydään, Nintendo-pelejä myydään. Myös Commodorelle löytyy huutokaupassa ostajia. -Kamerat ja puhelimet ”Millä teknisillä laitteilla on arvoa käytettynä?” Itse toivoisin, että käytettyjen puhelinten markkinat nostaisivat päätään ja puhelinten käyttöikä muutenkin pitenisi. Toivottavasti käytäntö yleistyy. Kameroita kunnostetaan ja myös huolletaan uudelleenmyyntiä varten. Esimerkiksi kameraliikkeet myyvät paljon käytettyjä laitteita. Huutokaupan näkökulmasta vanhan ajan lankapuhelin Cobra nousi keskusteluun, siitä saa vähän rahaa. Järjestelmä- ja laatikkokameroista myydään tiettyjä merkkejä. Esimerkkinä mainittiin Leica-merkkiset kamerat. Kiinnostus käytettyyn tavaraan on maailmanlaajuista Huutokaupassa käydään kauppaa ympäri maailmaa. Esimerkiksi Etelä-Korea ja Uusi-Seelanti ovat maita, joihin lähtee tavaraa Suomesta. Suomalaiset eivät tällä hetkellä innostu tyylihuonekaluista, mutta niitä myydään muun muassa Puolaan. Sellainen tavara käy kaupaksi, jota pidetään arvossa. Suomalaiset ovat tällä hetkellä innostuneita 1950-1970-luvuista. Koteihin hankitaan nyt designkalusteita ja -valaisimia erityisesti näiltä aikakausilta. Ryijyt ovat myös selkeässä nousussa huutokaupoissa, samoin käsinsolmitut matot. Mitä huomioida huutokaupasta ostaessa? -Kannustan käyttämään ostoksilla harkintaa. Mieti ja harkitse mitä haluat kotiisi esille, minkälaista tavaraa haluat käyttää ja mistä ottaa huolehtimisvastuun. Käytetyn tavaran suosiminen sinänsä on hyvin ympäristöystävällistä. -Kun sisustat kotia huutokauppalöydöillä panosta hankintoihin, jotka käyvät kodissasi ennestään olevaan sisustukseen ja täydentävät sitä. Mielettömän hieno valaisin, joka sopisi johonkin toiseen kotiin ei ole sinulle tarpeellinen. Kaunis tarpeeton tavara vaikuttaa suoraan asumismukavuuteen. -Jos sinulla on keräilykohde, huolehdi, että sinulla on riittävästi tilaa kokoelmalle. Siihen liittyy, että huomioidaan myös keräilykohteen säilyvyyden kannalta merkitykselliset seikat. Jos kokoelma ei ole jatkuvasti esillä se olisi hyvä sijoittaa paikkaan, josta sen saa helposti otettua esille. Tuolloin siitä on enemmän iloa. -Helanderin huutokaupassa lähtöhinta on aina vähintään 50e. Tuotteen kuntoon ja kuntoluokitukseen kannattaa perehtyä etukäteen. Kannattaa myös perehtyä hintaluokkien sisällä tehtävien kertakorotusten suuruuteen. Ne on määritelty valmiiksi. Tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus. Miten saan tavaran myyntiin huutokauppaan? Huutokauppaan tavaran tarjoaminen on monelle uusia asia. Tässä muutama keskeinen huomio huutokauppameklari Mika Sirenin puheenvuorosta: -Keskeistä on, että tuotteet ovat myyntikuntoisia. Mitä ehjempi ja puhtaampi tuote sen parempi. Tavaraa putsataan ja tiskataan ennen myyntiä. Tilasta, jossa on tuholaisia ei voida ottaa myyntiin tavaraa. Samoin hajuhaitta voi olla syy miksi tuotetta ei voida ottaa myyntiin. -Ihmiset tuovat itse päivittäin tavaraa myyntiin. Isompia määriä tavaraa myös haetaan myyntiin. Tuolloin voi olla kyseessä esimerkiksi kuolinpesä, seniorin muuttotilanne tai yrityksen varaston tyhjennys. -Helanderin toiminta-alueena on Uusimaa, Turku, Tampere, Vaasa, Oulu ja Kemi. Aluksi voi tiedustella sähköpostilla tilannetta: [email protected] Tuotteista voi ottaa kuvia ja liittää viestin yhteyteen. -Vasarahinnasta maksetaan huutokaupalle provisio ja 10e kuvausmaksu. Tavara yritetään myydä kaksi kertaa. Jos se ei mene kaupaksi eikä asiakas halua sitä takaisin, se annetaan kierrätykseen. Kierrätyksessä on monta näkökulmaa ja osto- ja myyntitilanteessa paljon tahoja, joista valita. On tärkeä löytää itselle, omille tarpeille ja arvoille sopivat kanavat. Toivottavasti löysit postauksesta tietoa, jota hyödyntää tai vaikka oivalluksen, jota kokeilla käytännössä! Jos joku asia jäi mietityttämään ota yhteyttä, autan mielelläni.
Julkaisu löytyy blogista asiasanojen kohdalta: hyvinvointi, järjestäminen ja kierrätys. Tänä vuonna messuiltiin ihan luonnon helmassa! Pelkästään messujen teemat luonto, onnellisuus ja asuminen saaressa riittävät varmasti herättämään messukävijän mielenkiinnon. Alueella pihojen tontit ovat aitaamattomia ja yleisilme metsämäinen. Asuinalueen arkkitehtuuri on modernia. Useisiin aiempiin messuihin verrattuna maastossa on kunnon korkeuseroja. Luonnosta sisätiloihin Pihojen suunnittelussa on käytetty pääosin luonnon omia materiaaleja, kuten kiveä ja puuta. Kasvillisuutta on myös rakennusten katoilla. Esimerkiksi K-Raudan kohteen Villa Aallon (nro 10) pihakeittiön katolla on kunttaa. Kotien suunnittelussa on poikkeuksetta hyödynnetty ympäröivää luontoa. Ikkunakoot, niiden korkeudet ja muodot toivat useissa kohteissa luonnon hyvin lähelle ja jopa osaksi sisätiloja. Sisä- ja ulkotiloja on haluttu limittää toisiinsa. Asuntomessukodit ovat pienentyneet ja terassit suurentuneet Terassit toimivat useissa kohteissa huoneen omaisina lisätiloina, joilla oli samalla häivytetty siirtymää eri sisä- ja ulkotilojen välillä. Terasseille oli sijoitettu tulisijoja, porealtaita, ruokailu- ja oleskeluryhmiä sekä monenlaisia aurinkotuoleja. Terasseihin oli myös sisällytetty valaistusta. Olisi mielenkiintoista käydä asuinalueella syksyn tultua, jolloin valaistus on nähtävillä. Messupäivän aikana satoi välillä vettä ja jo sinä aikana oli helppo todeta, että Suomen oloissa lasitettu terassi on kyllä erityisen hyvä valinta, jos ei halua kalusteiden ja tekstiilien kastuvan. Keittiöihin oli panostettu Monen kohteen keittiö on ilmeeltään pelkistetty ja sijaitsi keskeisellä paikalla kotia. Saarekkeet ovat olleet tänäkin vuonna messukohteissa keskeinen osa keittiösuunnittelua. Niillä on luontevaa rajata muuhun kotiin yhdistyvää avointa tilaa. Yhä useampi keittiö oli musta ja monessa kohteessa oli valaistu lasivitriini. Aamiaiskaappeja on edelleen paljon. Ruokakomeroita oli muutaman keittiön yhteydessä. On mielenkiintoista nähdä tuleeko niistä suosittuja. Ammattijärjestäjä-sisustajana mietin ruokakomeroita kaksijakoisesti: toisaalta komero antaa mahdollisuuden kerryttää kodinkoneita ja muita keittiötarvikkeita, toisaalta mahdollisuuden säilyttää väljemmin. Kiinteiden säilytyskalusteiden lukemattomat mahdollisuudet Oma huomio kiinnittyi useamman kerran kiinteissä kalusteissa oleviin ovettomiin syvennyksiin. Niitä oli kodin eri tiloissa vaihtelevilla korkeuksilla ja usein niihin oli sisällytetty pistorasioita. Kodinhoitohuoneiden varustelu, sijainti ja koko vaihtelivat messuilla ja samoin ulkonäkö. Sisustajalle riitti tarjontaa Sohvia oli näytteillä laidasta laitaan vuodesohvista kulmasohviin. Vaaleat, harmaat ja rusehtavat kankaat toistuivat useimmissa kohteissa. Joukossa oli väriäkin, ainakin muutama keltainen sohva. Messukävijät pääsivät myös testaamaan metallisia paikan päällä valmistettuja portaita, joista näkyi läpi. Sisäoviin oli panostettu useissa kohteissa. Liukuovia oli monessa kohteessa. Etenkin pienessä tilassa ja kohdassa, jossa on useita ovia samalla alueella ne ovat käytännön arjessa varmasti satsauksen arvoisia. Sängynpäätyjä oli paljon erilaisia ja jotkut niistä olivat jopa osa talon rakennetta. Valaisintarjonta oli näilläkin messuilla runsasta. Erilaisia pintamateriaaleja löytyi myös paljon. Päällimmäisenä jäi mieleen talon Villa Pinta (nro 13) yläkerta, joka oli hieno ja kekseliäs. K-Raudan kohde Villa Aalto (nro 10), oli kiinnostava monesta syystä. Siellä oli mm. tarjolla paljon tee-itse-itse ideoita. Koti Isokoskelon pohjaratkaisu (nro 35) oli onnistunut ja asumisen näkökulmasta todella miellyttävä harkittu kokonaisuus. Kovasti kiinnosti myös erilaiset pienet ihastuttavat piharakennukset ja saunat. Niitä oli tonteilla osana kohteita, mutta myös näytteilleasettajien toimesta esillä messujen ajan. Oli mukava viettää päivä messukohteissa. Väkeä oli sopivasti liikkeellä ja samalla tuli nähtyä Naantalin upea vanha kaupunki. Asuntomessut Naantalissa jatkuvat 14.8.2022 asti. Suosittelen käymään! Oletko käynyt tai aiotko käydä?
Järjestämättömät paperit eivät välttämättä vie kotoa suurta tilaa, mutta ne voivat senkin edestä vaivata mielen päällä tekemättömänä projektina. Selkeälle omalle paikalle järjestetyt paperit ovat osa toimivaa arkea ja tekevät olemisesta mutkattomampaa. Etenkin haastavissa elämäntilanteissa on huomattava helpotus, kun tärkeät paperit löytyvät etsimättä. Tässä postauksessa:
Mitä kodin papereilla tarkoitetaan? Kodin paperit kuuluvat moneen eri kategoriaan ja niitä säilytetään ympäri kotia kaapeissa, laatikoissa ja tasoilla. Niillä tarkoitetaan esimerkiksi:
Riippuen paperin sisällöstä, sen silppuaminen voidaan kokea hyvinkin terapeuttiseksi. Asiakaskäynnillä papereita järjestäessä tehtiin 500e arvoinen löytö! Yhden neljän tunnin kotikäynnin aikana järjestimme asiakkaani papereista merkittävän osan. Järjestettävät paperit koottiin yhteen monesta paikkaa kotoa. Joukossa oli lasten papereita, todistuksia ja piirustuksia. Myös kotiin liittyviä, työhön, terveyteen ja talouteen liittyviä papereita. Kaikki lajiteltiin kasoihin, joiden kategorioita hyödynnettiin arkistointivaiheessa. Työskentelyssä levittäydyttiin isoille pinnoille. Lajittelussa hyödynnettiin niin lattiapinta-alaa, suurta myyntiin menossa oleva pöytää ja parivuodetta. Merkittävä osa papereista hävitettiin. Loput arkistoitiin kansioihin ja riippukansiolliseen arkistointilaatikkoon. Paperit, jotka vaativat toimenpiteitä ennen arkistointia, kerättiin erilleen omaan lehtikoteloon. Jatkossa käsittelyä vaativat paperit on helppo laittaa koteloon heti tuoreeltaan, koska niille on oma selkeä säilytyspaikka. Järjestäessä lisäsimme lehtikoteloon useita papereita. Kotelon sisältö on nyt vaivatonta ottaa läpikäytäväksi säännöllisesti. Huippujuttu oli, että yhdet löytyneet paperit sisälsivät vakuutusyhtiölle toimitettavia tietoja ja luvassa on korvauksia 500e arvosta! Mitä kannattaa huomioida papereita järjestäessä?
Vinkkejä karsimiseen
Vinkkejä säilyttämiseen
Ammattijärjestäjän työssä kuultuja syitä järjestää kodin paperit
Toivottavasti sait tästä intoa papereiden järjestämiseen.
Kuulen mielelläni mitä ajatuksia sinulla heräsi! Jos haluaisit aloittaa, mutta et keksi mistä, katsele ympärillesi. Ehkä sinulla on pöydän kulmalla paperikasa, jonka voit käydä läpi ajatuksella? Tsemppiä tekemiseen! Nautinnollisia keväthetkiä <3 Jenny Tarpeet makuuhuoneen suhteen vaihtelevat eri elämäntilanteissa. Lapsiperheelle voi olla merkityksellistä, että makuuhuoneeseen mahtuu pinnasänky tai etätyöpiste. Yötyötä tekevä arvostaa hyviä nukkumisolosuhteita päivällä. Pienessä kodissa ei välttämättä ole erillistä huonetta nukkumiselle, jolloin tilan on muuntauduttava eri vuorokauden aikoina eri tehtäviin. Useissa kodeissa ainakin vaatesäilytys tai osa siitä sijoittuu makuuhuoneeseen. On siis hyvin kotikohtaista mihin kaikkeen makuuhuonetta käytetään. Muutoksen suunnittelussa on olennaista lähteä liikkeelle tilan päätehtävästä. Makuuhuone on ennen kaikkea hyvän unen, rentoutumisen ja palautumisen keskus. Tässä postauksessa käsitellään keskeisiä asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun suunnitellaan makuuhuonetta. Makuuhuoneeseen tulemisen kuuluu tuntua miellyttävältä ja samoin siellä oleskelun. HUOLEHDI MUODOT JA MITAT KUNTOON Tiedetään, että epäselvä ympäristö lisää ahdistusta ja stressiä, joten makuuhuoneen on hyvä olla selkeä ja helposti hahmotettava tila. Stressitön tila on sellainen, jossa mahtuu liikkumaan, tavaraa on sopivasti eikä se tunnu ahtaalta. Makuuhuoneeseen tulemisen kuuluu tuntua miellyttävältä ja samoin siellä oleskelun. Epämiellyttäviä tunteita halutaan välttää. Esimerkiksi terävät kulmat, jotka synnyttävät ihmisessä uhkan tunnetta, kannattaa minimoida. Erilaisten muotojen käyttäminen on silti tärkeää. Huoneen suorat selkeät muodot tarvitsevat rinnalleen sopivasti pehmeyttä ja pyöreyttä. Liian suuri tila voi tuntua turvattomalta ja liian pieni ahdistavalta. Tiedetään, että usein tukea ja lohtua etsitään pienistä tiloista. Makuuhuoneen ei tarvitse olla suuri etenkin, jos siellä vain nukutaan. Pienessäkin tilassa on helppo hengittää ja rentoutua, jos se on harkiten suunniteltu. Huolella tehty mitoitus tekee tilasta käytännöllisen. On arjen helppoustekijä, kun ovet ja laatikot mahtuvat avautumaan vapaasti ja imurin kanssa liikkumiseen on riittävästi tilaa. PIDÄ SÄNKY PÄÄOSASSA Tilankäytön kannalta on merkityksellistä, että sänky on tilaan mittasuhteiltaan sopiva. Sängyissä on paljon vaihtoehtoja. Sängyn alaosassa voi olla laatikoita. Eri asentoihin liikkuva moottorisänky tarjoaa oman mukavuutensa. Matala futonsänky tuo tilaan aivan oman erityisen tunnelman. Henkilökohtaisesti toivoisin, että seinälle päivän ajaksi nostettavat sängyt yleistyisivät pienissä tiloissa, joissa ei ole erillistä makuuhuonetta. Ratkaisun avulla tilan käytettävyys paranee huomattavasti. Sängyn käyttäjän mitat ja tarpeet määrittelevät sängyn kokoa. Yksinasuvan sänky voi olla hulppean leveä ja tavallista pidempi ihminen tarvitsee standardikokoa pidemmän vuoteen. On suositeltavaa, että vuode on vähintään 20 cm pidempi kuin sen käyttäjä. Patjojen testaaminen myymälässä on erityisen tärkeää. Hyvä patja on käyttäjän henkilökohtaisesti valitsema. Parivuoteessa voi hyvin olla kaksi erilaista patjaa. Sängynpäädyllä on paljon hyviä ominaisuuksia. Pienessä makuuhuoneessa voidaan säästää lattiatilaa ja sisällyttää päätyyn valaistusta ja laskutilaa. Sängynpääty on usein makuuhuoneen katseenvangitsija ja sillä voidaan korostaa tiettyä sisustustyyliä. Sängynpäädyn avulla tilaan voidaan myös tuoda esimerkiksi pehmeyttä ja mukavuutta. Sängynpääty on käytännöllinen valinta, koska se suojaa seinää kulumiselta. SULAUTA SÄILYTYS OSAKSI TILAA Aika usein makuuhuoneessa säilytetään tavaraa ja kalusteita, jotka ovat muualla kotona tiellä. Makkarissa vähemmän on silti enemmän. Sängyn ja mahdollisesti yöpöytien lisäksi on suositeltavaa tuoda tilaan harkiten muita kalusteita. Kaikenlainen ärsykkeiden minimointi helpottaa rauhoittumista ja rentoutumista. Makuuhuoneissa on usein ovellinen kaapisto tai erillinen vaatehuone vaatesäilytystä varten. Myös tilan puhtaanapito on helppoa, kun säilytys on laatikoissa, säilyttimissä ja ovien takana. Onnistuneet säilytyskalusteratkaisut sulautuvat osaksi huonetta. Jos pukeutuminen tapahtuu makuuhuoneessa, puolipitoisille vaatteille kannattaa varata oma paikka. Näkösällä olevia vaatteita muistaa paremmin käyttää. Jos niiden esillä olo häiritsee, puolipitoisille vaatteille on hyvä olla selkeä oma paikka, vaikkapa yksi hylly kaapiston oven takana. Yleisesti makuuhuoneessa varataan laskutilaa esimerkiksi silmälaseille ja kirjalle. Jos vuoteessa on päiväpeitto ja koristetyynyjä, on myös niille hyvä olla mietittynä säilytyspaikka. Valaistuksen säätäminen vuoteesta nousematta on merkittävä mukavuustekijä. SOVELLA SUOSITUKSIA HARKITEN Puhelimen ja täppärin latauspaikka suositellaan sijoittamaan muualle kuin makuuhuoneeseen. On hyvä miettiä huolella myös television sijoittamista makuuhuoneeseen etenkin, jos unen kanssa on haasteita. Jos elektroniikka tuodaan tilaan, on se paras sijoittaa käytön kannalta toimivaan paikkaan. Esimerkiksi katsottaessa sängystä televisiota on olennaista, että katseluasento on miellyttävä. Puhelinta käytettäessä taas on mukavuustekijä, että laitetta voi käyttää vuoteesta käsin, vaikka se olisi latauksessa. Myös työpisteen sijoittaminen makuuhuoneeseen jakaa mielipiteitä. Usein ratkaisuun päädytään tilasyistä. Jos työpiste voidaan sulkea pois näkyvistä se ei hallitse makuuhuonetta. Pöydän päälle laskettava kansi tai esimerkiksi työpapereiden sijoittaminen päivän päätteeksi laatikkoon auttavat osaltaan. Etätöiden lisäännyttyä on yleistynyt käytäntö, että työpiste sijoitetaan vaatehuoneeseen tai ison kaapistoon sisään. SÄÄTELE VALOA JA VALAISTUSTA Luonnonvalo on parasta valoa hyvinvoinnin kannalta, joten sitä tarvitaan myös makuuhuoneeseen. Hyvinvointiin vaikuttaa myönteisesti, että olemme tietoisia vuorokauden ajankohdasta. Näin säännöllistä vuorokausirytmiä on helpompaa noudattaa. Koska valon voimakkuus koetaan yksilöllisesti, sen säätelyn mahdollisuuteen kannattaa makuuhuoneessa panostaa. Pimentäviä verhoja ja/tai kaihdinta käytetään, kun huone halutaan saada mahdollisimman pimeäksi. Pimentäminen voi olla tarpeen pimeänäkin vuodenaikana katuvalojen vuoksi. Verhoja ja kaihtimia on saatavilla älyominaisuuksilla, jolloin niitä voidaan ohjata, vaikka vuoteesta käsin. Niin kuin muutkin kodin tilat, yhtä lailla makuuhuone tarvitsee tarkoituksen mukaisen valaistuksen. Himmennystoiminto on kätevä ominaisuus valaisimissa myös makuuhuoneessa. Valaistuksen säätäminen vuoteesta nousematta on merkittävä mukavuustekijä. Toimiva valaistus ei häikäise, vaan valo osuu haluttuun ja tarvittavaan paikkaan. Yleisvalon lisäksi usein on vähintään tarpeen ainakin lukuvalo tai muu valaistus, joka on käytössä juuri ennen nukkumaan laittamista. Kovin kiiltäviä pintoja on syytä makuuhuoneessa välttää, sillä ne heijastavat valoa ja saavat aikaan häikäisyä. Taide sopii oikein hyvin myös makuuhuoneen seinälle. MAKSIMOI VIIHTYVYYS Tunnelman luomiseen ei tarvita paljoa kalusteita ja tavaraa, vaan esimerkiksi onnistuneella pintamateriaalivalinnalla saadaan paljon aikaan. Taide sopii oikein hyvin myös makuuhuoneen seinälle. Raikkaat ja puhtaat petivaatteet houkuttelevat nukkumaan. Juuri nukkujalle sopivat tyyny ja peitto ovat satsauksen arvoisia. Jos huoneesta on haluttu hyvin pelkistetty tekstiilit, kuten päiväpeitto ja verhot, ovat keino lisätä haluttua tunnelmaa. Pehmeä matto, joka tuntuu heti aamulla vuoteesta noustessa jalkojen alla, on keino viimeistellä viihtyvyys. Ilmanvaihdon on tärkeä olla kunnossa ja lämpötilan ennemmin hiukan viileä kuin lämmin. Hengitysliitto suosittelee, että makuuhuoneen lämpötila olisi normaalia 20-22 asteen huonelämpötilaa viileämpi. Joillekin rentouttavat tuoksut ovat keino laskeutua kohti sopivaa olotilaa ja hyvää unta. Hyvä uni ja nukkuminen juontavat päiväaikaan ja päivän aikana tehtyihin valintoihin. Tiedetään, että ravinnolla on merkitystä, samoin liikkuminen, ulkoilu ja ruutuajan määrä vaikuttavat siihen, miten yöt sujuvat. LOPUKSI VINKKI ILTAASI: muutama ajatus aivotutkija Minna Huotilaiselta: -Laita tuntia ennen nukkumaanmenoa villasukat jalkaan. -Kuuntelee rauhallista musiikkia, eri musiikkia illalla kuin päivällä. -Valitse joku tekeminen, joka osaltaan rauhoittaa mieltä ja valmistaa kehoa nukkumaan menoon. Nautinnollisia keväthetkiä ja inspiraatiota muutoksiin!
Tässä lisää sisustamiseen liittyviä postauksia: sisustettaessa-vareilla-vaikutamme-enemman-kuin-tulemme-ajatelleeksi.html tauluista-kollaasi.html Yhteyden minuun yksityisviestillä saat klikkaamalla tästä |
InspiradaN BlogiPostauksissa lähestytään hyvää arkea pääosin kodin järjestämisen näkökulmasta. Kategoriat
All
|