Unelmakartan avulla on turvallista lähestyä tulevaisuutta Alkamalla kartan tekoon annetaan itselle lupa unelmoida. On hyvinvointiteko itseä kohtaan käyttää aikaa omien toiveiden ja tavoitteiden jäsentelyyn. Unelmoinnilla voi vaikuttaa toiveiden toteutumiseen! Nyt jos koskaan on apua myönteisestä ajattelusta. Aina ei ole helppoa kääntää katsetta luottavaisesti tulevaan, mutta unelmakartan avulla kynnys madaltuu. Kartan tekeminen voi olla lohdullista, tuoda iloa arkeen ja lisätä uskallusta nähdä tuleva myönteisesti. Kartan tekemiseen on monta hyvää syytä Oman tulevaisuuden miettiminen unelmakartan äärellä on mukavaksi koettua ja hyödyllistä ajanvietettä. Tekemällä unelmakartta, käytetään aikaa oman tulevaisuuden pohjustamiseen. Menetelmä on leppoisa ja harmittomalta tuntuva, mutta oikeasti samalla työstetään isoja asioita. Kartan tekeminen: -auttaa kuulemaan omia ajatuksia. -ankkuroi ja kehystää ajatusten kulkua. -tekee näkyväksi mitä haluaa ja mistä unelmoi. -edesauttaa unelmien muuttumista arjen tavoitteiksi. Miten kartta käytännössä toteutetaan? Karttamenetelmä on yksinkertainen ja helppo tehdä. Käytännön toteutus on täysin vapaa. Yleinen tapa on toteuttaa kartta ryhmittelemällä kuvaa ja tekstiä. Yhdelle sopii toteutukseen tietokone ja toiselle askarteluvälineet. Esimerkiksi tarpeettomaksi jääneet lehdet voi hyödyntää ja leikata niistä unelmia todentavia tekstejä ja kuvia paperille tai pahville. Unelmia on mahdollista täsmentää tai vaihtaa matkan varrella. Kuvien lisäksi sanoilla on suuri voima. Omia vahvuuksia kannattaa tässäkin hyödyntää! Onko mielekkäintä sisällyttää teksti runomuotoon tai piirtää aikajana, josta unelmien toteutusaikataulu käy ilmi? Värien käyttö on sallittua! Miten karttaa käytetään? Useimmiten valmis unelmakartta kehotetaan kiinnittämään esille näkyvälle paikalle, jossa se muistuttaa olemassa olostaan. Näin unelmat pysyvät aktiivisesti mielessä. Hyvä vaihtoehto on sulkea kartta kirjekuoreen ja palata tarkastelemaan sitä tiettynä ajankohtana, vaikkapa vuosittain uutena vuotena. On jännittävää nähdä miten asiat ovat edenneet ja mitkä unelmista ovat alkaneet elää arjessa. Itse olen kokenut hyväksi päivittää karttaa vuosittain juuri uutena vuotena. Unelmat voivat olla kaikenkokoisia! Jotkut unelmat vaativat toteutuakseen pitkän aikavälin. Karttaa päivittäessä voi siis poimia aineksia vanhasta kartasta, mutta myös tuoda kokonaan uusia unelmia. Unelmia on lupa vaihtaa matkan varrella. Kartan voi uusia vaikka kokonaan, jos siltä tuntuu! Kuinka omat unelmat tavoittaa? Tarkoitus on kartan avulla tuoda omia sisäisiä ajatuksia esiin. Jos tilanne on uusi, voi olla hyvä antaa alitajunnan työstää ajatuksia muutama päivä ennen kuin alkaa toteuttamaan karttaa käytännössä. Avuksi on myös, jos miettii miltä arki näyttää, kun unelma on toteutunut ja miltä silloin tuntuu. Isoja hyvinvointiin vaikuttavia asioita ovat tyytyväisyyden tunne ja myönteinen elämänasenne. Ehkäpä mietit unelmia elämän eri osa-alueiden avulla: ihmissuhteita, työtä/opiskelua, kotia ja asumista, harrastuksia ja omaa terveyttä. Kun hyödyntää näitä osa-alueita, voi olla helpompi huomata mihin muutostarpeet ja unelmat liittyvät. Kartta tehdessä voi luoda aikataulua, jonka puitteissa haluaa unelmien toteutuvan. Riippuen unelmista, niiden toteutuminen saattaa tosiaan viedä pidemmänkin aikaa. Unelmat voivat olla kaikenkokoisia! Ajan kanssa tulee hyvä. Nyt unelmoimaan!
Kaikilla on kyky unelmoida. Kartan voi yhtä lailla tehdä yksin kuin yhdessä. Sen voi ottaa yhteiseksi tekemiseksi kaikkien samassa taloudessa asuvien kesken, jolloin kaikki voivat tehdä omat unelmakartat. Kartan tekemisellä voi todella olla arvaamattoman hienoja seurauksia! Edesmennyt tekoälytutkija Timo Honkela on sanonut hyvin: ”se mihin suuntaamme ajatuksemme ja tekemisemme määrää ennalta tulevaisuutta”.
2 Comments
Annima
5/12/2020 14:55:01
Asia on ollut pitkään mielessä ja taidanpa nyt ryhtyä tuumasta toimeen. Nyt ehkä uskallan selkeämmin ilmaista toiveeni.
Reply
Jenny Poikela/inspirada
5/12/2020 19:00:52
Hienoa, todella mukava kuulla! Kukaan muu ei tiedä sinua paremmin sinulle oikeita unelmia. Nautinnollista kartantekohetkeä!
Reply
Leave a Reply. |
InspiradaN BlogiPostauksissa lähestytään hyvää arkea pääosin kodin järjestämisen näkökulmasta. Kategoriat
All
|